JääkiekkoRipari Kuortaneella
* Riparilla kiintiö myös tyttökiekkoilijoille!
Valitettavasti joudumme jättämään jääkiekon pois vuoden 2012 riparilajeista. Palaamme asiaan mahdollisesti seuraavan kerran vuonna 2013.
Kuortaneen Urheiluopiston Jääkiekkoriparilla lajitreenit ja rippikoulu yhdistyvät tasokkaasti.
Startti
Rippikoulun käynti aloitetaan jo syyskaudella ennakkotehtävillä. Ennakkotehtävien tarkoitus on tutustuttaa riparilaiset oman seurakuntansa toimintaan sekä vapauttaa leiriltä aikaa oman lajin treeneihin hyvissä olosuhteissa ja ammattitaitoisessa valmennuksessa.
Eka infokirje postitetaan ilmoittautuneille edellisen vuoden loka-marraskuussa. Seuraavat infokirjeet lähetetään sähköpostitse kevätkaudella lähempänä leiriajankohtaa.
Infojen mukana tulleet ennakkotehtävät palautetaan vetäjille tarkistettavaksi ja ne ovat pohjustuksena leirin tunteihin.
Leirin ohjelma
Rippikoulutuntien, ryhmätöiden ja iltatapahtumien lisäksi leirillä on keskimäärin 1-2 lajitreeniä/päivä á 1,5-2 tuntia.
Samaan aikaan yleisurheiluripari - ryhmillä omat lajiharjoitukset ja yhteiset rippikoulutunnit.
Vetäjätiimi
Riparin vetäjätiimissä ovat leiriteologi ja nuorisotyöntekijä apunaan isoset sekä ammattitaitoinen lajivalmentaja/-t.
Konfirmaatio
Konfirmaatio Kuortaneen kirkossa leirin viimeisenä päivänä ja sen jälkeen juhlalounas Urheiluopistolla. Juhlalounas kuuluu riparilaisten pakettihintaan. Juhlavieraiden on mahdollisuus osallistua juhlalounaaseen tilauksesta.
Hinta
* koko paketti 612 euroa(vuonna 2011); maksetaan erissä.
Paketti sisältää
* täysihoito (majoitus, aamiaiset, lounaat, päivälliset, iltapalat)
* rippikoulu oheisohjelmineen
* valmennus ja jääajat
* tilojen ja välineiden käyttö sekä materiaalit
* tapaturmavakuutus
* konfirmaatio ja juhlalounas
Ilmoittautumiset ja lisätiedot
Aila Rantamäki
Puhelimitse: p. 06 5166 227/ 06 5166 111 tai
spostitse: etunimi.sukunimi@kuortane.com
* Ilmoita nimi, osoite, syntymäaika, pelipaikka, vanhemman puhelinnro ja spostiosoite.
Riparille paikat jaossa ilmoittautumisjärjestyksessä - varaa siis paikkasi ajoissa!
Ilmoittautumiset mielellään edellisen vuoden syyskuun alkuun mennessä. Sen jälkeenkin kannattaa kysyä mahdollisia vapaita paikkoja.
Alustavia ilmoittautumisia otetaan vastaan jo ennen ajankohdan tarkentumistakin.