Halleissamme on tilaa liikkua, harjoitella ja temmeltää.
Pääset harjoittelemaan monia lajeja joko ammattimaisesti tai vapaamuotoisemmin harrastus- ja kokeilumielellä.

Kuortanehallin katon alta löytyvät yleisurheilualue juoksuratoineen sekä heitto- ja hyppyalueineen, kuntosali, ilma-aserata ja seinäkiipeilyalue. Hallin keskialueen neljä eri kenttää soveltuvat hyvin pallopeleihin joko yksittäisinä lohkoina tai yhtenä kokonaisuutena. Erikoisjärjestelyillä Kuortanehalli muuntuu myös alueen suurimmaksi luentotilaksi, suurtanssien estradiksi tai konserttisaliksi. 

Urheiluhalli eli vanha maapohjahalli sijaitsee päärakennuksen vieressä. Urheiluhalliin valmistui telinevoimistelun valtakunnallinen valmennuskeskus, jossa voi harjoitella vain ohjatusti. Hallissa on myös painialue ja kuntoilulaitteita.

Pallohalli sijaitsee myös päärakennuksen läheisyydessä. Puulattiapohjainen halli soveltuu ennen kaikkea joukkuepeleihin (tennis, salibandy, koripallo, lentopallo, sähly).

Voimistelusali löytyy päärakennuksen 3. kerroksesta. Uudessa salissa voit jumpata erilaisten välineiden kanssa, tanssia, pelailla tai vaikkapa rentoutua. Salissa on peiliseinä, ja tarvittaessa musiikkilaitteet ja äänentoisto.  

Pienvoimistelusali päärakennuksessa soveltuu pienryhmien liikuntatuokioihin. Salissa on tilaa noin 15 henkilölle.

Erikseen esiteltyinä löydät alueemme halleista Golfhallin, Uimahallin, Keilailuhallin ja Jäähallin.

Hinnat löydät hinnastoistamme.

 
Ota yhteyttä