VALMENTAJAN AMMATTITAIDON YLLÄPITÄMISEEN JA KEHITTÄMISEEN
Valmentaja- ja ohjaajakoulutukset Kuortaneella
Koulutukset
Valmentamisen kehittyminen ja valmennuksen haasteet ovat lisänneet osaamisen merkitystä ja odotuksia valmennuksen suhteen niin ammattimaisessa valmennuksessa kuin vapaaehtoispohjaisessakin valmennuksessa. Kuortaneen Urheiluopistolla valmentajakoulutusta järjestetään kaikilla eri valmentajakoulutuksen tasoilla. Lajiliittojen kanssa järjestämme yhdessä I – III tasojen koulutukset. Valmennuksen eri osa-alueisiin järjestetään seminaareja ja teemakoulutuksia säännöllisesti.
Ammatikseen valmentavien määrä on lisääntynyt Suomessa viimevuosien aikana huomattavasti ja valmentamisen kautta on mahdollisuus ansaita toimeentulonsa.
Valmentajakoulutusten tavoitteena on antaa suomalaisille valmentajille mahdollisuus kehittää itseään ja parantaa valmentajien osaamista jatkuvasti muuttuvissa haasteissa huipulle tähtäävien urheilijoiden kehittämisessä. Valmentajien koulutuksella haluamme vahvistamaan valmentajien ja ohjaajien osaamista myös urheilua harrastavien lasten- ja nuorten ohjaajina ja valmentajina.
Seminaarien ja teemakoulutusten ja lajiliittojen koulutusten lisäksi tarjolla on ammatillista koulutusta Valmentajan ammattitutkinnon (VAT) ja Valmentajan erikoisammattitutkinnon (VEAT) muodossa. Molemmat tutkinnot pohjautuvat Opetushallituksen vahvistamiin tutkinnon perusteisiin ja ovat näin ollen näyttötutkintoja.
Valmentajan ammattitutkintoon (VAT) valmistava koulutus painottuu näyttötutkinnon perusteisiin ja mahdollistaa näyttöjen suorittamisen opintojen aikana. Koulutus sisältää kymmenen 2 - 5 päivän mittaista lähiopetusjaksoa, etäopiskelua ja käytännön valmennustyön oppimista. Koulutuksen laajuus on maksimissaan 30 ov/45op riippuen valmentajan aikaisemmasta kokemuksesta ja ammattitaidosta. Jokaisen valmentajan kanssa laaditaan oma henkilökohtainen opinto-/näyttösuunnitelma.
Koulutuksiin valituksi tulemisen kriteereitä ovat aikaisempi valmentajakoulutus, valmennuskokemus ja nykyinen valmennustilanne. Koulutukseen haetaan hakulomakkeella.
Liittotason koulutuksiin hakeudutaan lajiliittojen koulutusjärjestelmien mukaisella tavalla. Koulutus etenee ohjaajakoulutuksen kautta III-tason valmentajakoulutukseen. Tämän valmentajien ”peruskoulutuksen” ja valmennuskokemuksen hankkimisen jälkeen voivat aktiiviset valmentajat hakeutua ammattitutkinnolle.
Urheiluseuroille tarjoamme seurakoulutusta, joka ”räätälöidään” seuran tarpeiden mukaa.
I-taso
Alimmalla tasolla koulutus perustuu lajiliittojen ja SLU:n alaisille kursseille.
II-taso
Yleisurheilu Nuorisovalmentajatutkinto
Paini
Jääkiekko
Pesäpallo NPVT
III-taso
Yleisurheilu Valmentajatutkinto
Lentopallo
Paini
Pesäpallo PLVT
IV-taso
HAE KUORTANEEN URHEILUOPISTON VALMENTAJAN AMMATTITUTKINNOLLE!