Minkä nuorena oppii...

Kuortaneen Urheiluopiston vauvauinti on vauvojen ja vanhempien yhteinen, koulutetun ohjaajan valvoma, monipuolinen liikunnallinen leikkihetki lämpimässä uimavedessä.

Vauvauinti on hyvä aloittaa 3-5 -kuukauden iässä, mutta aloittaa voi myös myöhemmin. Vauvauimareita ovat alle 2-vuotiaat. Silloin lapsen valveillaoloaika on tarpeeksi pitkä ja hän jaksaa liikkua enemmän. Lapsen tulee painaa vähintään 5kg, jotta hän pysyy lämpimänä 32-asteisessa vedessä.

Vauvauinnissa toiminta tapahtuu lapsen ehdoilla. Vauvauinnin tarkoituksena on luoda vauvasta veden ystävä ja tukea samalla vauvan motorista kehitystä.
Vauvauinti on perheen yhteinen terveellinen, säännölliseen liikuntaan johtava harrastus, joka jatkuessaan pidempään edesauttaa myöhäisempää uimataidon oppimista.

Infotilaisuus
Ennen vauvauinnin aloittamista jommankumman vanhemman tulee osallistua vauvauinnin infoon. Infotilaisuudessa käydään läpi kaikki vauvauintiin liittyvät asiat. Tilaisuuksia järjestetään 1-2 kertaa vuoden aikana, yleensä tammikuussa ja syyskuussa. Infoon voi osallistua jo ennen vauvan syntymääkin.
Huomioithan, että infotilaisuuteen osallistuminen on edellytys vauvauinnin aloittamiselle.  
Infotilaisuuksien ajankohdista tiedotamme tällä sivulla sekä paikallislehdessä.

Vauvauinnin ryhmät ja uintiajat Urheiluopiston Uimahallilla lauantaisin 
1. ryhmä: aloittavat klo 10.00 - 10.30  
2. ryhmä: jatkajat klo 10.30 - 11.00 
3. ryhmä: mahdollinen sisarusryhmä TAI jatkoryhmä klo 11.00-11.30 (riippuen ilmoittautumisten määrästä)
    * sisarusryhmässä osallistujina vauva + alle 4v. sisarus 

KEVÄÄN 2012 VAUVAUINTI KUORTANEEN URHEILUOPISTOLLA
Info
:  torstaina 12.1.2012 klo 18.00 Luentosali Hyppyrissä, Pallohallilla.
Hinta:  5 euroa Urheiluopiston vauvauintiryhmiin tuleville, 10 euroa muualle vauvauintiryhmiin meneville.
Uinnit: kevään vauvauinnit alkavat 14.1.2012.

Vauvauinnin hinnat
* 15 kertaa 130 €
Hinta on perhekohtainen. Laskutus kevätkaudella helmi-maaliskuun vaihteessa ja syyskaudella syys-lokakuun vaihteessa. Peruuttamatta jätetystä vauvauintipaikasta perimme kahden kertamaksun hinnan 28 euroa.

Minimi osallistujamäärä 10 perhettä/ 1. ja 2. ryhmissä ja 6 perhettä 3. ryhmässä.

Paikat ryhmiin jaetaan ilmoittautumisajan umpeuduttua/ ilmoittautumisjärjestyksessä.
HUOM!! MYÖS VANHOJEN VAUVAUIMAREIDEN ON ILMOITTAUDUTTAVA!

Miten ilmoittaudun vauvauintiin?
Ilmoittautumisaika kevään 2012 vauvauintiin: 14.12.2011 - 5.1.2012 
Vain sähköpostitse: Kuortaneen Urheiluopisto/ Aila Rantamäki, etunimi.sukunimi@kuortane.com
* Sähköpostista tulee käydä ilmi: vanhemman nimi, lapsen nimi + syntymäpäivä, puhelinnumero, sähköpostiosoite, mihin ryhmään ilmoittaudutaan (aloittava, jatkava, sisarus), onko infotilaisuus käytynä (missä ja milloin).

Tiedustelut/ muut asiat 
* Sari Puttonen, p. 040-7478114

 
Ota yhteyttä