|
Kuortaneen urheiluopiston Omaksi parhaaksi -hyvinvointivalmennustiimi on aloittanut yhteistyön Virkistämö Oy:n Katja Leppämäen kanssa. Katja on kokenut työhyvinvoinnin asiantuntija, jonka erityisosaamista ovat palautumisen, unen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Katja tunnetaan käytännönläheisestä otteestaan ihmisten valmentamiseen.
Yhteistyön myötä Katjan osaamista hyödynnetään Omaksi parhaaksi -valmennuksissa, joissa keskitytään hyvinoinnin tukemiseen niin työssä kuin vapaa-ajalla. Katjan osaaminen tuo uutta unen ja palautumisen teemoihin. Lisäksi Katja tuo uusia sisältöjä ja palveluja osaksi Kuortaneen urheiluopiston yrityksille tarjottavia tyhy- ja virkistyspäiviä. Uneen ja palautumiseen liittyvät teemat ovat työelämässä entistä ajankohtaisempia. Digitaalinen työ, jatkuvat keskeytykset ja jatkuva moniajo lisäävät kognitiivista kuormaa, mikä näkyy jaksamisessa ja työssä suoriutumisessa. Palautumisen laatu on suoraan yhteydessä työhyvinvointiin, mielenterveyteen ja työssä jaksamiseen – siksi yhä useammat oganisaatiot etsivät aktiivisesti ratkaisuja, joilla voidaan vahvistaa henkilöstön palautumista ja ehkäistä uupumusta. Omaksi parhaaksi -valmennukset ovat Kuortaneen urheiluopiston oma työhyvinvointikonsepti, jota on toteutettu jo kymmenen vuoden ajan. Toiminta on jatkuvasti kasvanut ja vakiinnuttanut asemansa osana opiston yrityksille tarjottavia palveluja. Juhlavuoden kunniaksi valmennuksia kehitetään edelleen, ja yhteistyö Katja Leppämäen kanssa tuo siihen uuden, ajankohtaisen näkökulman. Kuvassa koko OPA -tiimi toivottamassa Katjan tervetulleeksi: Anna-Leena Haapakoski, Sami Tynjälä, Tero Viinamäki, Katja Leppämäki ja Katja Ranta-aho Tutustu Omaksi parhaaksi -valmennuksiin täällä: kuortane.com/tyohyvinvointivalmennus
0 Comments
Kuortane Olympic Training Centerin rehtori ja valmennuskeskusjohtaja Tapio Korjus on valittu European Olympic Committeesin (EOC) Culture & Education -komission jäseneksi edustamaan Suomea vuosiksi 2025–2029.
Tämä nimitys on merkittävä tunnustus koko suomalaiselle urheiluosaamiselle. Culture & Education -komissio keskittyy urheilun ja kasvatuksen yhdistämiseen sekä olympialiikkeen arvojen edistämiseen nuorten urheilijoiden koulutuksessa. EOC:n työtä ohjaa Strategic Agenda 2030, joka korostaa sukupuolten tasa-arvoa, avoimuutta, osallistavuutta ja kestävää kehitystä – arvoja, joita me Kuortaneella vaalimme päivittäin. Lämpimät onnittelut Tapiolle luottamustehtävästä ja tsemppiä tärkeään kansainväliseen rooliin! Vuoden 2026 Rollo -uinnit pidetään Kuortaneella 5.–10.6.2026 yhteistyössä Seinäjoen Uimareiden ja Kuortaneen Urheiluopiston kanssa.
Kuortaneen Urheiluopistolle on valmistumassa uusi upea uintivalmennuskeskus keväällä 2026. Uimaliitto pääsee viemään heti yhden suurimmista lasten ja nuorten tapahtumista uuteen 10-rataiseen 50 metrin uima-altaaseen. Tapahtuma kokoaa yhteen noin tuhat 10–13-vuotiasta kilpauimaria ympäri Suomen. Kolmen toimijan yhteistyö takaa korkeatasoisen ja hyvin organisoidun tapahtuman. Kuortaneen Urheiluopisto tarjoaa erinomaiset puitteet niin kilpailuille kuin rolloleirille, ja osallistujat voivat odottaa huippuluokan fasiliteetteja ja palveluita. Rollot houkuttelevat nuoria uimareita ympäri Suomen, ja tapahtuma tarjoaa heille mahdollisuuden mitata taitojaan ja kehittää osaamistaan. Seinäjoen Uimarit ovat olleet aktiivisesti mukana järjestelyissä, ja heidän panoksensa näkyy kilpailujen sujuvassa toteutuksessa. Seinäjoen Uimarit -58 ry:n puheenjohtaja Seppo Juntti näkee jo nyt kuinka valtavasti tapahtuma tuo positiivista näkyvyyttä Seinäjoen uimareille ja koko Pohjanmaalle. "Olemme todella innoissamme tästä yhteistyöstä. Tämä on konkreettinen osoitus siitä, miten yhteinen tekeminen voi tuottaa isoja, positiivisia tuloksia. Erityislaatuista tässä on se, miten kilpailut ja kaikkien nuorten majoitus ovat saatu samalle alueelle ja se, miten hyvin eri toimijat ovat yhdistäneet voimansa. Tämä ei ole vain kilpailu – tämä on yhteinen ponnistus, jossa nuoret pääsevät loistamaan ja kokemaan kilpaurheilun iloa isossa mittakaavassa. Tällaisia tilaisuuksia ei synny ilman vahvaa yhteistyötä ja visiota", Juntti sanoo. Suomen Uimaliitto puolestaan varmistaa, että kilpailut noudattavat kansallisia ja kansainvälisiä standardeja, mikä lisää tapahtuman arvostusta ja uskottavuutta. Toiminnanjohtaja Pasi Salonen iloitsee yhteistyön syntymisestä. "On upeaa päästä kisaamaan Rolloja uuteen Kuortaneen uintikeskukseen. Kuortaneen urheiluopisto tarjoaa mahtavat puitteet Rollojen järjestämiselle, kaikki toiminta tapahtuu muutamien minuuttien kävelyetäisyyksien päässä toisistaan ja leirillä päästään toteuttamaan monipuolista ohjelmaa. Rollot ovat myös yksi Uimaliiton 120-juhlavuoden tapahtumista, ja tämä tuo myös lisäarvoa tapahtumalle. Hienoa saada uusi uintikeskus heti testiin täydellä kapasiteetilla." Uusi uintivalmennuskeskus avaa ovensa toukokuussa 2026 Kuortaneen Urheiluopisto on pitkät perinteet omaava huippu-urheilun valmennuskeskus, joka tarjoaa monipuoliset olosuhteet ja asiantuntijapalvelut eri lajien urheilijoille. Kesän 2026 Rollot ovat erinomainen tilaisuus tuoda esiin nuorten uimareiden lahjakkuutta ja edistää uintiharrastusta Suomessa. Tapahtuma vahvistaa myös entisestään eteläpohjalaista urheilukulttuuria tuoden mukanaan myös positiivista näkyvyyttä uintiurheilulle. Uintikeskuksessa pidetään kansallinen uintikilpailu toukokuun puolessa välissä (Kuortane-Paisuntakrooloot), jossa päästään samalla testataamaan kisakaluston ja altaan toiminta kilpailukäytössä. Kuortaneen urheiluopiston kehitysjohtaja Olli-Pekka Karjalainen on innoissaan tulevasta tapahtumasta. "On aivan mahtava asia, että saamme esitellä uuden uintivalmennuskeskuksen suomalaiselle uintiväelle Rollo-uinneissa heti tuoreeltaan sen valmistuttua. Parempaa starttia ei olisi voinut toivoa! Olemme tapahtumasta Kuortaneen Urheiluopistolla todella innoissamme ja haluamme tehdä tästä nuorille uimareille ikimuistoisen." Rollot alkavat perjantaina 5.6.2026 kolmen päivän ja kuuden jakson uintikilpailulla. Sunnuntaina on 50 metrin vapaauinti leirilajina niille uimareille, kenellä ei ole aikarajaa muihin lajeihin alitettuna. Tapahtuma jatkuu kilpailuiden jälkeen Kuortaneella maanantaista keskiviikkoon rolloleirillä erilaisten rastipisteiden, lajikokeilujen, viestikarnevaalien, diskon ja yhteisen tekemisen parissa. ROLLOJEN AIKARAJAT SUOMEN UIMALIITTO SEINÄJOEN UIMARIT -58 Haaga-Helian ja Seinäjoen ammattikorkeakoulut sekä Kuortaneen Urheiluopisto ovat allekirjoittaneet yhteistyön aloittamista ja kehittämistä koskevan sopimuksen. Tarkoituksena on käynnistää liikunta-alan avoimen ammattikorkeakoulun polkuopinnot Seinäjoen / Kuortaneen toimintaympäristössä syksyllä 2025 Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunnanohjaaja (AMK) koulutusvastuun puitteissa. Lisäksi yhteistyön osalta sovitaan tutkintoon johtavan koulutuksen tuottamisesta lukuvuoden 2026–2027 aikana.
”Haaga-Helian liikunta-alan koulutus on toiminut jo useita vuosia rohkeasti eri ympäristöissä tarjoten joustavia oppimispolkuja liikunnan ja urheilun toimintaympäristöön. Meille on ollut luontevaa kehittää uusia avauksia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja jatkuvan oppimisen tarjonnan kautta pystymme mahdollistamaan opintoihin kiinnittymisen sekä reitin korkeakoulututkintoon yhä useammalle.”, toteaa Haaga-Helian tutkintojohtaja Teemu Lehmusto. Liikunta-alan ammattikorkeakoulutuksen alueellisena tavoitteena on mahdollistaa korkeakouluopintoihin kiinnittyminen erityisesti liikunta-alan pohjakoulutetuille, joilla on mahdollisuus suorittaa tutkinto nopeutetussa aikataulussa. Haaga-Helian koulutuksen kytkeytyminen osaksi Kuortaneen koulutuksen ja urheilun toimintaympäristöä mahdollistaa korkeakoulutasoisen urheilutoiminnan ja valmennusosaamisen kehittämisen huomioiden myös aiempaa laajemmat mahdollisuudet urheilijoiden kaksoisuran tukemiseksi. Kuortaneen Urheiluopiston rehtori Tapio Korjus iloitsee uudesta koulutusohjelmasta: "Tätä on toivottu ja valmisteltu pitkään. Liikunta-alan korkeakoulutus tuo alueelle paljon uutta osaamista ja tarjoaa samalla innostavia koulutuspolkuja valmentajille aina huipulle asti. Ensimmäistä kertaa läntisen Suomen liikunnasta ja urheilusta kiinnostunut opiskelija pääsee kehittämään osaamistaan omalla alueellaan ammattikorkeatasoon asti." Seinäjoen ammattikorkeakoulun opintotarjonnan kautta liikunnanohjaajakoulutuksen opiskelijat voivat hyödyntää soveltuvin osin SEAMKin jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa osana polkuopintoja. Lisäksi polku- ja tutkinto-opintojen aikana on mahdollista tehdä ristiinopiskelua korkeakoulujen tarjonnasta esimerkiksi liittämällä fysioterapia (AMK) koulutuksen sisältöjä osaksi urheiluvalmennuksen suuntautumista, jolloin voidaan tuottaa työelämään uudenlaista osaamista yhdistäen valmennusosaamiseen myös kuntouttavan ja ennaltaehkäisevän osaamisen. Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SEAMK) rehtori Jaakko Hallila näkee liikunnanohjaajan monimuotokoulutuksen polkuopintojen toteuttamisen Kuortaneella hienona alueellisena koulutusyhteistyömahdollisuutena ja yhtenä aluekehitystyön muotona. ”Ristiinopiskelusopimuksen myötä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajan monimuotokoulutuksen polku- ja tutkinto-opiskelijat voivat jatkossa hyödyntää soveltuvin osin myös SEAMKin koulutustarjontaa osana polkuopintoja. Myös SEAMKin opiskelijat saavat opintoihinsa lisätarjontaa Haaga-Helian opinnoista” , kertoo Jaakko Hallila. Monimuotona toteutettavan koulutuksen lähijaksoja järjestetään noin kerran kuukaudessa. Kolmipäiväisten lähijaksojen ensimmäinen päivä toteutetaan SEAMK:n tiloissa Seinäjoella ja kaksi muuta päivää Kuortaneen urheiluopiston toimintaympäristössä. Polkuopintoihin ilmoittautuminen on avattu ja ilmoittautuminen jatkuu elokuun alkuun asti. Tavoitteena on saada mukaan korkeakoulututkintoon tähtääviä liikunta- ja urheilualan osaajia paikallisista liikunta- ja urheiluorganisaatioista sekä mahdollistaa polkuopintoihin kiinnittyminen myös laajemmin Pohjamaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnista. Lisätiedot: Teemu Lehmusto, tutkintojohtaja Haaga-Helia – 050 4122 923 Tapio Korjus, rehtori Kuortaneen Urheiluopisto – 040 5740 355 Tuija Vasikkaniemi, opetuksen kehittämispäällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulu – 040 8680 222 Katso lisätiedot |
KuortaneEN URHEILUOPISTOLLA TAPAHTUUKuortaneen Urheiluopisto kehittyy jatkuvasti – seuraa ajankohtaisia uutisia ja kuulumisia liikunnan, huippu-urheilun, hyvinvoinnin sekä liikunta- ja urheilualan koulutusten saralta. Täällä pysyt aina ajan tasalla! Arkisto
March 2026
Kategoriat |
RSS Feed