Urheiluopistolle valmistuu juhannukseksi uutta majoitusta
– KUORTANEENJÄRVEN RANTAAN NOUSEE 10 MODERNIA MINIVILLAA
Minivillat tarjoavat laadukkaan ja idyllisen mökkimajoituksen Kuortaneenjärven rannassa, aivan Urheiluopiston palveluiden ääressä.
Parvellinen Minivilla majoittaa lomailevan seurueen puolessatoista tasossa. Jokaisessa Minivillassa on erillinen kahden hengen makuualkovi ja parvi, josta löytyy vuodepaikat kahdelle, kylpyhuone sekä avoin olohuone, jossa täydellisesti varusteltu keittokulmaus. Viihtyisän olohuoneen suurista ikkunoista avautuu upea näkymä oman terassin läpi Kuortaneenjärvelle. Aamuauringon valaiseman minivillan lämpöön on mukava herätä – lomailla ja nauttia Kuortaneen Urheiluopiston tarjoamista mahdollisuuksista.
"Mökkimajoitusta on meiltä tiedusteltu jo usean vuoden ajan ja nyt aika tuntui oikealta. Löysimme sopivan yhteistyökumppanin, jonka toiminta ja konsepti tukevat Kuortaneen Urheiluopiston arvoja," kertoo Urheiluopiston talousjohtaja Jaakko Niiranen.
Minivillat toimittaa kotimainen yritys, Hawo Finland Oy, joka on tunnettu vastuullisesta ja kestävästä rakennustekniikasta sekä laadukkaista raaka -aineista. Kotimainen puu minivillojen rakennusmateriaalina sulauttaa rakennukset osaksi Aholankankaan mäntymetsää.
Kuortaneen Urheiluopisto on jo vuosia panostanut vastuullisuuteen ja uudet rakennukset on rakennettu ympäristö sekä kestävä kehitys huomioiden.
"Ensisijaisesti pyrimme tekemään yhteistyötä kotimaisten toimijoiden kanssa ja suosimme puurakentamista aina kun mahdollista. Kuortaneen Urheiluopiston tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, joten ympäristövaikutuksiin kiinnitetään tiivistii huomioita aina rakentamisen alkuvaiheista rakennuksen valmistumiseen saakka," tiivistää Niiranen.
Minivillat rakennetaan täysin valmiiksi Hawon tehtaalla, josta ne toimitetaan Kuortaneen Urheiluopistolle. Urheiluopisto puolestaan vastaa alueen pohjatöistä sekä mökkien sisustamisesta. Rakennustyöt tehtaalla ovat jo täydessä vauhdissa: ensimmäiset villat ovat jo täysin valmiita ja viimeisimmän rakennustyöt etenevät täyttä vauhtia. Tiukka aikataulu saada minivillat asumiskuntoon juhannuksesi, siis pitää.
Uudet parvelliset minivillat takaavat huippupuitteet niin yrityksien, lomailijoiden kuin huippu-urheilijoidenkin majoitukseen Kuortaneen kauniin järvimaiseman sekä Urheiluopiston huippuolosuhteiden äärellä.
Minivilloihin pääsee tutustumaan ensimmäisen kerran Kuortane Gamesien yhteydessä 17.06.2023.
Minivillat ovat saatavilla 1.7.2023 alkaen – varaa siis lomasi jo nyt!

Gradia ja Kuortaneen Urheiluopisto jatkavat liikunta-alan koulutusyhteistyötä Jyväskylässä
Tiedote. Julkaistu: 07.12.2022, 15:41
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia ja Kuortaneen Urheiluopisto ovat solmineet toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen liikunta-alan ammatillisen koulutuksen järjestämisestä Jyväskylässä.
Gradia ja Kuortaneen Urheiluopisto käynnistivät valtakunnallisesti merkittävän yhteistyön liikunta-alan opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi Jyväskylässä ja Keski-Suomessa jo vuonna 2019.
Yhteistyö on tuonut liikuntapääkaupunki Jyväskylän koulutustarjontaan Kuortaneen Urheiluopiston järjestämät liikunnanohjauksen perustutkinnon sekä liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnot. 1.1.2023 voimaan tuleva yhteistyösopimus varmistaa opintotarjonnan Gradiassa jatkossakin. Yhteistyö mahdollistaa myös liikuntapaikka-alan ammattitutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen alueellisen työvoimatarpeen mukaan.
Koulutukset järjestetään pääasiassa Jyväskylässä Gradian Kukkulan kampuksella ja niihin hakeudutaan jatkuvassa haussa. Gradia järjestää liikunta-alan koulutusta jatkossakin myös oppisopimuskoulutuksena, ja sen voi aloittaa joustavasti pitkin vuotta.
Liikuntaneuvojan ammattitutkinto on tarkoitettu alalla jo jonkin verran työkokemusta hankkineille tai alasta kiinnostuneille. Koulutukset soveltuvat muun muassa urheiluseuroissa, terveydenhuollossa sekä hyvinvointi- ja liikunta-alan yrityksissä liikunnan ja ohjauksen parissa toimiville ja liikuntaan liittyvissä projekteissa tai tapahtumissa työskenteleville. Perustutkintoon voi hakeutua ilman aiempaa työkokemusta.
Vahvistuva kumppanuus tukee laajasti liikunta- ja hyvinvointialojen kehittymistä ja tavoitteita
Yhteistyösopimuksen jatkaminen on luonteva jatko jo tehdylle yhteistyölle. Sopimuksella halutaan vastata myös valtakunnalliseen haasteeseen liikkumisen lisäämisestä sekä Jyväskylän alueen työvoimatarpeeseen liikunnan alalla. Se vahvistaa myös sopimusosapuolien keskinäistä kumppanuutta ja heidän asemaansa liikunta-alan toimijoina.
Kuortaneen Urheiluopisto tunnetaan huippu-urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin osaamiskeskuksena. Gradiassa opiskelijat ovat jo pitkään voineet yhdistää tavoitteellisen urheilun ja opiskelun joustavasti. Gradian ammatillisella koulutuksella on opetusministeriön erityistehtävä urheilijoiden ammatillisen koulutuksen järjestämiseksi sekä lukiokoulutuksella urheilun erityistehtävä.
”Tavoitteenamme on olla liikunnan ja hyvinvoinnin kärkitoimijoita Suomessa. Opiskelijoille avautuvien mahdollisuuksien lisäksi strategisen tason pitkäjänteinen koulutusyhteistyö edistää myös Jyväskylän liikuntapääkaupunkitavoitteita sekä liikunnan monipuolisten koulutuspolkujen kehittämistä yhdessä alueemme korkeakoulujen kanssa, Gradia Jyväskylän rehtori Pirjo Kauhanen kertoo.
Kuortaneelle koulutusten järjestäminen Jyväskylässä on avannut mahdollisuuden vastata liikunta-alan jatkuvasti lisääntyvään ammattilaisten tarpeeseen kunnissa, yrityksissä, urheiluseuroissa ja muissa järjestöissä.
”Yhteistyö on sujunut hienosti ja se on merkittävä ja moderni tapa järjestää alan laadukasta ammattikoulutusta Jyväskylässä. Tarvitsemme koko ajan lisää liikunnan ammattilaisia kentälle. Kysyntä ei näytä vähenevän tulevaisuudessakaan. Innostavia ja osaavia liikunnan ammattilaisia tulee kouluttaa kunnianhimoisesti tulevina vuosina. Gradia-yhteistyöllä voimme osaltamme auttaa ratkaisemaan niin liikkumattomuuden, hyvinvoinnin kuin huippu-urheilunkin haasteita”, kuvailee Tapio Korjus Kuortaneen Urheiluopistosta.
Lisätietoja
Pirjo Kauhanen, rehtori, Gradia Jyväskylä, puh. 040 341 6152, pirjo.kauhanen@gradia.fi
Tapio Korjus, rehtori, Kuortaneen Urheiluopisto, puh. 040 574 0355, tapio.korjus@kuortane.com
---
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia uudistaa oppimista ja työelämää. Luomme kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille mahdollisuuksia oman osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen. Opiskelijoita meillä on 21 000 ja henkilöstöä 1100.
Gradiaan kuuluvat ammatilliset oppilaitokset Gradia Jyväskylä ja Gradia Jämsä sekä Gradia-lukiot Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio.

Lentopalloliitto ja Kuortaneen Urheiluopisto jatkoivat kumppanuussopimustaan
Suomen Lentopalloliitto ry ja Kuortaneen Urheiluopisto ovat solmineet uuden strategisen kumppanuuden koskien valmennuskeskus-, leiritys-, asiantuntija- ja koulutustoimintaa. Sopimus on voimassa vuoden 2024 loppuun. Nuorten valmennuskeskustoimintaa koskeva osuus kattaa lukuvuoden 2024–2025 kokonaisuudessaan. Kuortaneen Urheiluopisto toimii sopimuskaudella Lentopalloliiton valtakunnallisena päävalmennuskeskuksena ja varmistaa lentopallon käyttöön kansainvälisesti kilpailukykyiset olosuhteet sekä asiantuntijapalvelut.
Lentopalloliiton toimitusjohtaja Olli-Pekka Karjalainen:
”Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Kuortaneen tarjoamaan konseptiin liittyen etenkin maajoukkueleirityksiin sekä nuorten valmennuskeskustoimintaan. Kuortaneen pitkät leirit huippuolosuhteissa sekä asiantuntijapalveluiden äärellä olivat tärkeä palanen maajoukkueidemme vahvoihin esityksiin menneenä kesänä. Päivittäisharjoitteluympäristönä Kuortane mahdollistaa myös nuorten valmennuskeskusurheilijoiden turvallisen kasvun kohti aikuisten pelikenttiä.” Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus: ”Kuortane on jo yli 20-vuoden ajan saanut toimia lentopallon valtakunnallisena kumppanina. Yhdessä olemme pystyneet rakentamaan hienoa menestystä niin naisissa kuin miehissäkin. Kuortane on hyvin ylpeä tästä yhteistyöstä. Hienoa, että kumppanuus jatkuu. Kuortaneella on mahdollisuus tarjota tulevina vuosina entistäkin parempi ja kansainvälisen vertailun kestävä toimintaympäristö niin nuorten, lahjakkaiden pelaajien valmennuskeskustoimintaan kuin myös maajoukkueiden leiritykseen. Lentopallo on Kuortaneelle tärkeä ja iso asia. Menestys on yhteinen tavoitteemme.” Sopimuksen myötä myös Lentopalloliiton nuorten valmennuskeskus jatkuu Kuortaneella ainakin lukuvuoden 2024–2025 loppuun. Liitto ja Tampereen kaupunki jatkavat kuitenkin vahvaa yhteistyötään, joista viimeisin esimerkki olivat upeasti sujuneet miesten EM-kilpailut. Lentopalloliitto, Tampere, Kuortane ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö ovat käynnistäneet yhteiset keskustelut eri toimijoiden tulevaisuuden roolituksesta. Erityisellä mielenkiinnolla Lentopalloliitossa seurataan tulevan Hakametsän urheilukampuksen kehittymistä ja sen luomia mahdollisuuksia lentopalloilulle. |
haemme siivousalan osaajia töihin! ota yheyttä mahdollisimman pian!
Haemme iloiseen porukkaamme SIIVOUSPALVELUTYÖNTEKIJÖITÄ sekä vakituiseen että määräaikaiseen työsuhteeseen. Työt koostuvat liikuntatilojen, majoitustilojen ja toimistojen siivouksesta sekä muista siivouspalvelun työtehtävistä. Työtä tehdään hyvällä asiakaspalveluasenteella, reippaalla otteella ja hymy huulilla.
Meillä pääset osaksi hienoa työyhteisöä, jossa viihdyt varmasti. Tarjoamme vakituisessa työsuhteessa oleville loistavat työsuhde-edut, mm. kattavan vakuutusturvan, säännöllistä tyhy-toimintaa ja tietenkin loistavat liikuntaedut!
Lisätietoja ja hakemukset:
talousjohtaja Jaakko Niiranen, puh. 0400-814770, jaakko.niiranen@kuortane.com
tai siivoustyönjohtaja Minna Toivanen, puh. 0400-531110, minna.toivanen@kuortane.com

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (JET)
urheilujohtamisen ammattilaisille
”Urheilujohtaminen on oma taiteenlajinsa”, totesi Kuortaneen Urheiluopiston rehtori Tapio Korjus JET – koulutuksen avaussanoissaan. Yksi koulutuksen tavoitteista on antaa opiskelijalle omaan taiteenlajiinsa työkaluja ja konkreettisia ratkaisumalleja. Ensimmäisten lähipäivien asiantuntevat luennoitsijat avasivat paljon merkittäviä keskusteluja. Koulutuksen suuri rikkaus on myös itse opiskelijat. Kaikki tulevat eri toimintaympäristöistä ja organisaatioista erilaisine kokemuksineen ja näkökulmineen.
|
Porukassa tehtävä pohdinta ja siitä saatu vertaistuki tuottavat takuulla tuloksia urheilun eteenpäin viemiseksi ajassa, jossa ainoa varmuus tulevasta tuntuu olevan epävarmuus.
”Kun on intohimoa, sitoutumista ja yhteishenkeä, saadaan paljon aikaan ja rikotaan rajoja.” Voimisteluliiton puheenjohtaja, Kaisa Vikkula antoi eväitä innostamiseen, motivoimiseen ja omaan jaksamiseen. Urheilujohtajalla onkin paljon innostettavia. Urheilijat, harrastajat sekä iso joukko vapaaehtoisia. Miten motivoida kaikki puhaltamaan omissa joukoissaan yhteiseen hiileen, joka sytyttää laajalle leviävän tekemisen palon. Yhteisen strategian ja vision jalkauttaminen on päivittäistä tekemistä. Suunnitellaan yhdessä ja sovitaan kiinnipidettävistä arvoista. Sitoutetaan ja asetetaan tavoitteita. Luotetaan ja annetaan tilaa tekemiselle. Samoin kuin huippu-urheilu, tämä työ vaatii sitkeyttä mutta periksi ei saa antaa. Onnistumisen tunteita kannattaa ruokkia, myös omia. Johtajan oma intohimo ja sydän tekemiseen ovat aivan yhtä arvokkaita. Joskus ne saattavat jäädä riittämättömyyden tunteen jalkoihin. Vaikka jotkin asiat pitääkin kantaa yksin, kaikkea ei kuitenkaan tarvitse.
”Mentorointi on yksi osa johtajaksi kehittymistä.” johdatteli Sari Kuosmanen Olympiakomiteasta. Sen tarkoitus on edistää mentoroitavan oppimista ja osaamista sekä tukea ammatillista kasvua. Keskinäinen ymmärrys ja luottamuksellinen vuorovaikutus luovat pohjan hyvälle mentori - aktori suhteelle. JET – koulutuksessa jokainen opiskelija tulee saamaan oman mentorinsa.
”Esimiehen tärkein tehtävä on ajatella.” Timo Laitinen, valtionkonttorin pääjohtaja, herätteli ajatuksia johtajuudesta, arvoista ja muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksista. Tämän päivän johtajuuden ytimessä ovat mm. arvot, etiikka, vastuullisuus ja kestävä kehitys. Arvojohtaminen herättää miettimään millä luon merkitystä ihmisille ja ryhmille, saan heidät innostumaan ja sitoutumaan. Mikä on yhteinen tarinamme. Mitä asioita arvostamme ja mistä pelisäännöistä emme poikkea. Miten ylläpidän itsetuntoa ja henkistä hyvinvointia henkilöstömme keskuudessa.
Asiakkuusajattelu ja läpinäkyvyys kuuluvat tähän päivään. Digitalisaatio, COVID-19 sekä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen vaatimukset vaikuttavat kaikkeen nyt ja vastaisuudessa. Toimintaympäristöt ovat eläneet ja tilanteet muuttuneet välillä hyvinkin vauhdikkaasti. Muutosherkkyys ja varautuminen on osa jatkuvuuden hallintaa. Häiriön ilmaantuessa, suunnitelmia sen varalle on myöhäistä aloittaa. Muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin kuuluu myös tulevaisuuden osaamisen tunnistaminen ja sen kehittäminen muutosten aikaansaamiseksi. Muutoksen johtamisessa on tärkeää, että uskoo positiiviseen tulevaisuuteen.
Lopulta asiat ei tee itse itseään vaan ihminen tekee. Kuinka paljon tähän vaikuttaa se, että johtaja on kiinnostunut saamaan aikaan tuloksia ihmisten kanssa ja ihmisten kautta. Jos luottamuksen ilmapiiriä ei ole, onnistumisen rahkeet ovat vähissä. Kuinka paljon ihmisten kunnioittava kohtelu, luottaminen ja virheiden tekemisen salliminen kannustavat tekemään parhaansa. Tarviiko ja voiko kaikkea osata. Osaamattomuuden myöntäminen johtaa helposti haluun oppia uutta ja näin kehittää itseään.
Opiskelijoiden palaute ensimmäisistä päivistä on positiivista. Miia Murole Etelä-Vantaan urheilijoista nostaa koulutuksen parhaaksi anniksi verkostoitumisen ja roolimallit. Muiden kokemukset, kun kaikki tulevat eri organisaatioista ja taustoista, on mielenkiintoista kuultavaa. Kaisan ja Timon luennoista puolestaan sai paljon ammennettavaa omaan työyhteisöön. Jarno Parikka Olympiakomiteasta korostaa verkostoitumista ja oppimista eri tavoin. Formaali koulutus ja ihmisten tapaaminen on hyvä yhdistelmä.

painivalmentajien ammatillinen koulutus on täällä!
Vihdoinkin! Suomen ensimmäinen painivalmentajille suunnattu ammatillinen koulutus on aloitettu. Painiliiton, Olympiakomitean ja Kuortaneen Urheiluopiston vuosien yhteinen ponnistus lajin kehittämiseksi on saatu toteutumaan, vaikka koronavirus esitti omat haasteensa.
Pandemian aikana koulutusta startattiin henkilökohtaisilla Teams -tapaamisilla Sarkkisen ja Lillin johdolla. Näissä purettiin odotuksia ja tarpeita, joiden pohjalta saatiin lisäeväitä koulutuksen suunnitteluun. Koulutus johtaa Liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinnon (VAT) suorittamiseen. Painivalmentajia on mukana kaiken kaikkiaan 13. Tämä on iso määrä pienen maan pienelle lajille. Koulutuksella tulee olemaan suuri merkitys painin entistä parempaan ammattitaitoon.
Painiliiton vt toiminnanjohtaja Antti Pekkala on ensimmäisillä lähipäivillä seuraamassa strategisen kumppanuuden toteutumista. ”Tämä on erittäin kova juttu!”
Olympiakomitean lajiryhmävastaava, Pasi Sarkkinen on mukana koko 1,5 vuotta kestävän koulutuksen. Hän tuo mukanaan lajinäkemystä ja kokee tehtävän hyvin mielenkiintoiseksi. ”Asiantuntijaluennoitsijat ovat huipputasoa ja muutenkin koulutuspaketti on erittäin laadukas.”
Kuortaneen Urheiluopiston valmennuksen koulutuspäällikkö, Jorma Lilli, näkee asian myös perinteisen lajin kautta, jota Kuortaneella on harrastettu pitkään. ”On mielenkiintoista viedä lajia eteenpäin ja rakentaa koulutuskokonaisuutta. Huippuosaamisen kehittämistä on mahdollista toteuttaa juuri tämän tyyppisen koulutuksen kautta.”

Jääkiekon ammattivalmentajakoulutus starttasi Kuortaneella
Tunnelma on heti alussa rento ja odottavaa intoa täynnä.
8 uutta valmentajakoulutettavaa aloittavat koulutuspäällikkö Jorma Lillin johdolla tien kohti huippuvalmentajan osaamiskenttää. Opinto-ohjelma tullaan suorittamaan sujuvasti pelikauden kanssa, jolloin oppia saa vietyä heti käytäntöön. Esittelykierroksen aikana opiskelijoiden motivaatiotaso käy selväksi. Vaikka kaikilla on jo pitkä kokemus jääkiekon maailmasta, on näillä kavereilla kova tahto kehittää itseään ja tulla entistä paremmiksi valmentamisen ammattilaisiksi. Myös ajatusten vaihto, uudet näkökulmat ja näiden kautta työkalujen lisääminen omaan valmennuspakkiin on tervetullutta. |
Kuortaneen Urheiluopiston rehtori ja Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja, olympiavoittaja Tapio Korjus herätteli aloitusluennollaan ajatuksia nykyvalmennuksesta ja koulutuksen sisällöstä. Holistinen ote valmennukseen on tätä päivää. Tie ja työ urheilun huipulle on pitkäjänteinen prosessi, joka vaatii paljon niin henkisesti kuin fyysisesti. Näin ollen valmentajan on tärkeä hoitaa kumpaakin puolta. Valmentajan tulisi huomioida myös urheilun ulkopuolisen elämän vaikutus.
Valmennettavia löytyy kaikista ikäluokista ja jokainen niistä on yhtä tärkeä. Ilmapiiri, jossa on tuki kaikelle tekemiselle ja kasvamiselle luo hyvät olosuhteet menestymiseen. Pärjääminen vaatii intohimoa ja sisua. Se vaatii myös uskoa itseensä ja osaamiseensa. Valmentaja onkin usein jatkuvassa ristiaallokossa valmennettaviensa ylä- ja alamäissä. Jokaisella urheilijalla on oma yksilöllinen polkunsa.
Suomi on pieni maa, jossa valmennusosaaminen korostuu urheilussa. Tavoitteiden tulee olla selkeitä. Päämäärätietoisuus on kehittävä voimavara. Hyvän valmentajan läsnäolon voima puolestaan on urheilijalle tärkeä tuki niin onnistumisen kuin epäonnistumisen hetkellä. Entäpä se mistä kaikki aikoinaan lähti, ilo ja innostus lajiin. Sitä ja leikkimielisyyttä ei sovi matkan aikana unohtaa.
Valmentaja on aikansa kuva. Osaamispakista tulee löytyä urheiluosaamista ja ihmissuhdetaitoja. Valmentajana kasvamiseen kuuluu itsensä kehittäminen ajan muutoksiin mukautuen. Käyttäytymisen muutos ei tapahdu itsestään. Miten minua on kasvatettu, opetettu ja valmennettu. Miten ajan ja toimintaympäristön muutokset ovat murtaneet tätä kuvaa ja saaneet ajattelemaan ja toimimaan eri tavalla.
Urheilijan ja valmentajan roolit ovat vaativampia kuin ennen. Urheilijaa kannustetaan ottamaan myös itse vastuuta harjoittelustaan. Enää ei toimita pelkästään käskystä ja valvonnan alla. Valmentajan katse puolestaan on siirtynyt urheilijan yksilölliseen polkuun sekä tämän kokonaisvaltaisen elämäntilanteen ymmärtämiseen. Valmentajan ja urheilijan vuoropuhelulla tehdään tuloksia. Kun kokee tulleensa kuulluksi, on helpompi kuulla myös toista.
Valmentajana kasvaminen ei ole pelkästään positiivisen yläkierteen aikaansaamista urheilijoiden keskuuteen. Kasvamisen tuloksena myös valmentaja itse saa kokea sen mikä valmentamisessa on parasta.

Luennolla käytiin myös odotettua ajatustenvaihtoa opiskelijoiden kesken.
Kuvan kortit toimivat keskustelun herättäjinä pohdittaessa valmentamista. Kortteja saa ostettua Suomen valmentajien verkkokaupasta Kokemuskortit VK-Kustannuksen verkkokaupassa (suomenvalmentajat.fi) |
Hiilineutraali tulevaisuus 28 kilometriä lähempänä – Kuortaneella turve vaihtuu tulevaisuuden energiajärjestelmään
Olympiavalmennuskeskus Kuortaneen Urheiluopistolla rakennetaan tulevaisuuden energiaverkkoa yhdistämällä uusiutuvia energianlähteitä tekoälyn avulla. Teknologiaan panostava keskus odottaa saavuttavansa hiilineutraaliustavoitteensa reilusti etuajassa.
Säädatan perusteella ohjautuvia älykkäitä lämmitysverkkoja, valtavia aurinkopaneelien rivejä ja päivänvalon mukaan säätyvä älyvalaistus. Jotain tällaista voisi kuvitella tulevan vastaan Aalto Yliopiston testilaboratoriossa. Emme kuitenkaan ole Otaniemessä vaan Etelä-Pohjanmaalla, Kuortaneella. Täällä toimivalla Kuortaneen Urheiluopistolla on harjoitellut lähes jokainen Suomen eturivin olympiaurheilija. |
Poraukset maalämpöä varten ovat käynnistyneet urheiluopiston alueella.
|
Opisto on valtava ja kattaa 47 000 kiinteistöneliötä; areenoita, asumiskeskuksia ja hotellin. Kaikki tämä pitäisi lämmittää jollain tavalla. Urheilun hiilijalanjäljen ollessa yhä tarkemmassa syynissä, on Urheiluopisto päättänytkin tavoitella hiilineutraaliutta vuonna 2030.
Tehtävä saattaa kuitenkin valmistua jo paljon aiemmin.
Tärinä huumaa korvia, kun rekan kokoinen porakone iskee hampaansa routaiseen maahan. ”28 kilometriä jäljellä!”, huutaa koneen vierellä seisova lahtelaisen Lem-Kemin kestävän energian projekteista vastaava Jyri Kelin. ” Urheiluopiston alueelle tulee yhteensä 104 yli 200 metriä syvää lämpökaivoa”, Kelin jatkaa. Lem-Kem on toimittanut Kuortaneelle jo aiemmin auringon mukaan säätyvän älyvalaistuksen ja yli 2600 paneelin aurinkovoimalan, joka tuottaa 15 % Urheiluopiston tarvitsemasta sähköstä. Nyt vuorossa on lähes megawatin, 18 pumpun maalämpöosuus uudenlaisesta kestävän energian järjestelmästä, jossa kaikki osat yhdistetään toisiinsa älykkäällä kiinteistöautomatiikalla. Järjestelmän avulla Urheiluopisto säästää vuosittain 2800 MWh energiaa, mikä vastaa yli 8 miljoonan kilometrin ajoa henkilöautolla tai satojen omakotitalojen lämmittämistä. Lämpökaivojen poraustöistä vastaa alan jättiläinen Rototec.
”Uuden älykkään energiaverkon avulla pääsemme myös ihan uudelle tasolle päästöjen vähentämisessä. Energiaa paneeleilta pumpuille voidaan ohjata optimaalisesti, lämpötiloja ennakoiden. Pelkästään uusi valaistus ja aurinkovoimala laskevat hiilidioksidipäästöjämme yli 200 tonnia vuodessa ja nyt rakennettava maalämpövoimala poistaa leijonanosan 1300 tonnilla”, Kuortaneen Urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä avaa projektin taustoja. ”Laskenut energiankulutus tuo vuositasolla myös noin 250 000 euron säästöt, joilla katetaan investointia”, Töyrylä jatkaa.
Energiansäästöillä katettavaa investointia kutsutaan niin sanotuksi ESCO-rahoitukseksi. Kiinteistönomistajalle malli tuo säästöjä ensimmäisestä päivästä alkaen, mikä helpottaa suuriin investointeihin ryhtymistä. Kuortaneella energiansäästö on verissä. Huolimatta kiinteistöneliöiden 50 % kasvusta 10 vuoden aikana, on Urheiluopisto laskenut sähkönkulutustaan 25 % samalla aikavälillä. Nyt rakennettava energiajärjestelmä viimeistelee kokonaisuuden. ”Kun maalämpöosuus uudesta järjestelmästä on valmis, teetämme auditoinnin ja odotamme olevamme lähellä vuoden 2030 hiilineutraaliustavoitetta”, Töyrylä kertoo tyytyväisenä.
Kuortaneen Urheiluopiston Kestävän Energian Järjestelmä ja maalämpövoimala on osittain Business Finlandin tukema hanke. Energiajärjestelmät toimittaa ja rahoittaa ESCO-tyyppisellä rahoituksella lahtelainen Lem-Kem, joka on Suomen suurin aurinkovoiman kokonaistoimittaja. Maalämpöporauksista vastaa Rototec.

Aurinkovoimala tuottaa 15% opiston vuotuisesta sähköntarpeesta.
Lisätietoja:
Jussi Töyrylä
Puh. +358 40 555 2983
jussi.toyryla@kuortane.com
Lisätietoja:
Jussi Töyrylä
Puh. +358 40 555 2983
jussi.toyryla@kuortane.com
TIEDOKSI!
Kuortaneen Urheiluopistosäätiö on tehnyt päätöksen siirtyä turvelämmityksestä ympäristö-ystävällisempään lämmitysmuotoon, maalämpöön, 31.08.2021 mennessä.
Muutosurakkaan liittyvien maalämpökaivojen poraaminen aloitetaan 08.02.2021 alkaen.
Pääosin poraukset pyritään saamaan tehdyksi huhtikuun loppuun mennessä.
Porauksia toteutetaan päivittäin;
arkisin klo 8.00 – 21.00 välisenä aikana, sekä lauantaisin klo 9.00 – 20.00.
Liikuntahallien (Jäähalli, Palloiluhalli I-Mediat Areena, telinevoimisteluhalli Lem-Kem Areena, Kuortanehalli) osalta poraamista voi tapahtua myös edellä mainitusta poiketen.
Pahoittelemme mahdollisesta melusta aiheutuvia haittoja.
Lisätietoja tarvittaessa antavat;
kiinteistömestari Tuomo Haavisto, puh. 0400-929230
talousjohtaja Jaakko Niiranen, puh. 0400-814770
toimitusjohtaja Jussi Töyrylä, puh. 040-5552983

KORONA EI OLE OHI – KANNATHAN VASTUUSI ASIAKKAANA! (3.12.2020)
Korona-tartuntojen määrä Suomessakin on syksyllä lisääntynyt merkittävästi. On tärkeää, että me kaikki jatkamme suositusten noudattamista ja hyviä käytänteitä, jotta tilanne pysyy turvallisena. Edellytämmekin, että asiakkaamme tutustuvat Kuortaneen Urheiluopiston ohjeistuksiin ja noudattavat niitä alueellamme. Asiakasryhmien vetäjillä/valmentajilla/ryhmänjohtajilla on erityinen vastuu tiedottaa ryhmänsä jäseniä ja valvoa ohjeiden noudattamista. Tämä koskee etenkin ruokailukäytäntöjä.
Kuortaneen Urheiluopistolle on edelleen turvallista tulla mikäli huomioi annetut turvallisuusohjeet.
Ohjeet kiteytettynä sisältävät:

- 1. lähikontaktien välttämisen
- 2. maskien käytön
- 3. sairaana kotiin jäämisen
- 4. koronahygienian käsien pesuineen/desinfioimisineen.
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI on 1.12 antanut rajoitteen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisestä. Päätöksen mukaan sisä- ja ulkotiloissa voi 2.12.–21.12.2020 välisenä aikana järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia enintään 20 hengelle (paikallisen koronanyrkin suositus 10 henkeä) mikäli osallistujien turvallisuus voidaan varmistaa. AVI:n kanssa käymien keskustelujen pohjalta Kuortaneen Urheiluopiston normaali toiminta ei ole luettavissa yleisötilaisuudeksi tai yleiseksi kokoukseksi, joten osallistujamäärä voi olla suurempi olettaen, että yllä mainittuja ohjeistuksia noudatetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö on lisäksi antanut koko maata kattavia suosituksia, joita tulkitsemme ja toteutamme paikallisen tautitilanteen mukaan.
Paikallinen ”koronanyrkki” on antanut 2.12 joukon suosituksia liittyen liikuntatilojen käyttöön.

- Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden. Ottelut ja turnaustoiminta suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä.
- Yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa suositellaan, että ajalla 26.11. – 21.12. keskeytetään sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta. Suositus ei koske sellaista aikuisten harrastustoimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan. Mahdollisuuksien mukaan harrastukset kannattaa siirtää ulos. Rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja 1-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
Kuortaneen Urheiluopiston tiedote 6.11.2020
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin perjantaina 6.11.2020 kuusi uutta koronavirustartuntaa. Tapauksista viisi liittyy aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin.
Kuudes tartunta todettiin Naisleijonien pelaajalla, joka on ollut mukana joukkueen leirillä Kuortaneen Urheiluopistolla. Kyseinen pelaaja on asioinut Kuortaneen Urheiluopiston ravintola Eppulassa aamiais- ja iltapala-aikaan sekä ravintola Aallossa lounasaikaan 2.–6.11.2020. Ravintoloissa kyseisinä päivinä asioineiden tartuntariski on pieni. Heitä kehotetaan kuitenkin tarkkailemaan vointiaan kahden viikon ajan ja koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116 117. Altistumiseksi määritellään THL:n mukaan yli 15 minuuttia kestävä kohtaaminen kasvotusten (ilman hengityssuojaa) alle 2 metrin etäisyydellä. Kyseisessä tapauksessa Kuortaneen Urheiluopiston henkilökunta ei ole altistunut virukselle.
Kuortaneen Urheiluopistolle on edelleen turvallista tulla ja opistolla on turvallista olla. Noudatamme viranomaisten ohjeita toiminnassamme. Pandemian aikana olemme kiinnittäneet erityistä huomiota hygieniaan ja turvaväleihin. Alueella on maskisuositus ja palvelemme tällä hetkellä normaalisti huomioiden koronaohjeet.

Kuortaneen uuden telinevoimisteluhallin nimeksi Lem-Kem Areena
Lem-Kem Oy tuo Kuortaneelle ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja.
Lem-Kem Oy on vuodesta 2015 alkaen toteuttanut Kuortaneen Urheiluopiston kiinteistöihin merkittäviä valaistus- ja energiaprojekteja. Urheiluopiston koko alueen valaistuksen muuttaminen led-valoiksi on loppusuoralla ja ensimmäinen aurinkovoimala on otettu jo käyttöön telinevoimisteluhallissa.
Kuortaneen kokemukset ovat olleet rohkaisevia. ”Lem-Kem Oy:n kanssa tehdyt toimenpiteet ovat sujuneet luotettavasti ja säästötavoitteet on ylitetty”, kertoo Säätiön talousjohtaja Jaakko Niiranen. Jatkossa tavoitteena on edelleen etsiä ja kehittää uusia energiatehokkaita ratkaisuja. Näin Kuortaneen Urheiluopistosta tulee entistäkin energiaomavaraisempi ja ympäristöystävällisempi. Tavoitteena on hiilineutraalisuus vuonna 2030. |
Tuloksellista yhteistyötä halutaan syventää entisestään, jolloin Lem-Kem Oy:stä tulee yksi Kuortaneen Urheiluopiston pääyhteistyökumppaneista. Sopimus sisältää markkinointiyhteistyötä ja Kuortaneen uusi telinevoimisteluhalli nimetään Lem-Kem Areenaksi.
Kuvassa vas. urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä, Lem-Kemin toimitusjohtaja Henrik Lemmetty, opiston talousjohtaja Jaakko Niiranen, Lemi-Kemin aluemyyntiedustaja Lars Edberg ja oikealla Lem-Kemin suunnittelija Jyri Kelin.