LIIKUNTAPAPPI
EEVA-LIISA HELLE-LAHTI

Kuva: Juha Laitanen

​Olen toiminut vuodesta 2006 Kuortaneen Urheiluopiston liikuntapappina. Kyllä, olen pappi ja olen töissä urheiluopistolla. Suomen kirkolla ei ole toista liikuntapappia ja olen tittelistäni hyvin iloinen ja ylpeä. Teen töitä nuorten urheilijoiden kanssa ja olen osa heidän tukiverkostoaan. Päätyöni on saattaa noin 400 nuorta urheilijaa ripille Suomen suurimmassa ja lajivalikoimaltaan kattavimmassa riparikesässä. Tunnen nuoren urheilijan sielunmaiseman ja he tuntevat minut – tästä luottamuksen syntymisestä alkaa aina vuorovaikutus.

Kuortane sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, joka on perinteisesti hyvin kirkkomyönteistä aluetta. Suurin osa ihmisistä kuuluu kirkkoon ja lapset kastetaan seurakunnan jäseniksi melkein poikkeuksetta. Suomessa on kaksi hyvin erilaista arkitodellisuutta riippuen siitä, asuuko ihminen maaseudulla vai isossa kaupungissa. Maallistuminen näkyy kuitenkin joka paikassa enemmän tai vähemmän. Minä kohtaan ihmiset heidän herkimmässä iässään noin 14–16-vuotiaana. Osan kanssa kuljen pitkänkin yhteisen matkan, joka joskus huipentuu alttarille vihkipapin roolissa tai kastemaljan äärelle kastepapin roolissa. Pitkän työurani aikana olen joutunut myös seisomaan nuoren arkun päässä, ne työtilanteet ovat raskaimpia, mutta onneksi todella harvinaisia. Pappina olen eetikko ja teen työtäni aina kristillisestä arvopohjasta käsin. Minulle toinen ihminen on aina Jumalan kuva, ei toisen ihmisen kaltainen, vaan ainutkertainen luotu, Suuri Ihme niin kuin yhdessä rippikoulutyön suunnitelmassa kuvataan.

Yhdessä liikkumiseen liittyvä sosiaalisen hyvinvointi on erityisen tärkeä ja rakas teema minulle. Tässä varmasti taustana on myös se, että vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Oulun NMKY:ssä. Pelasin koripalloa, valmensin tyttökoripalloilijoita ja kuuluin myös partioon. Liikkeen vastapaino on aina lepo. Kukaan ei voi olla koko ajan liikkeellä, tämän tietää jokainen huippu-urheilija todella hyvin ja juuri he olisivat oikeita ihmisiä kertomaan meille levon ja palautumisen merkityksestä. Nuori urheilija ei välttämättä vielä ymmärrä levon merkitystä ja iso osa keskusteluistamme pitää sisällään ylikuormittumisen, väsymyksen ja omien rajojen asettamisen pohdintaa. Pappina minulle on luontevaa puhua hiljentymisen ja hiljentämisen puolesta
​
Pappina koen, että minulla on tärkeä viesti vietävänä etenkin silloin, kun nuori urheilija on umpikujassa: Jumala kantaa etenkin silloin meitä, kun omat voimamme eivät riitä. Niin Hän on kantanut minua ja niin Hän myös kantaa Sinua. Koskaan ei ole nuori urheilija kieltänyt minua lausumasta hiljaista rukousta hänen puolestaan. Työni suurin rikkaus on aina kohtaamisessa. Kirkon ja kaikkien sen työtekijöiden tulisi olla kohtaamisen ammattilaisia. Ei Jumalan rakkaus mielestäni tule missään muussa niin todeksi kuin toisen ihmisen aidossa kohtaamisessa.
Uskon ja myös tiedän, että minun kasvoni ovat välittämisen ja toivon kasvot urheiluopiston arjessa ja tästä pidän kiinni. Saan mennä joka päivä sydän edelle työtehtäviini ja Jumalan siunaus kulkee kanssani. Kaikkia varten en voi olla, eivätkä kaikki halua minua auttajakseen, mutta jos yksikin nuori urheilija tulee autetuksi, niin silloin työni on tarpeellista.

Juha Laitalainen